Sinua Palvelee
Jatta
Tarinani
Alku
Jo aivan pienenä, n. 5v. ikäisenä, olen äidille sanonut isona minusta tulevan kampaaja. Äiti kävi kodin lähistöllä sijaitsevalla kotikampaajalla jossa siskoni kanssa oltiin aina mukana. Se oli mielestäni jännää ja kivan näköistä työtä. Jopa permisaine tuoksui mielestäni hyvältä. Jota se ei todellakaan ollut, elettiinhän 70-lukua. Siellä olen äidilleni ilmoittanut tulevan ammattini.
Matka
Peruskoulun jälkeen pyrin suoraan Turkuun kampaajalinjalle. Unelma otti toteutuakseen ja oli pysynyt kaikki vuodet. Kolmen vuoden koulutuksen aikana joku luovutti matkalla. Ensimmäinen vuosi oli tylsä, siivottiin, opeteltiin hygieniaa ja teoriaa. Kaikki tuli kuitenkin tarpeeseen. Hiuksia kun päästiin viimein käsittelemään olin unelma-ammatissani. Pääsin jo opiskeluaikana töihin isoon liikkeeseen. Siellä opin, näin ja koin mitä todellinen liiketyö tuo tullessaan. Pomoni oli työlleen omistautuva, vaativa ja armoton. Meitä koulutettiin ja meiltä vaadittiin. Sain näyttää taitoni ja ne myös kehittyivät kovasti. Valmistuin koulusta varmana, työpaikka takataskussa ja diplomi kourassa valmiina haasteisiin.
Omistautuminen
Töitä olen tehnyt 90-luvun alusta asti, jolloin valmistuin koulusta. Tein myös töitä kouluttajana jonkin aikaa, jolloin pääsin taas kurkistamaan alaani toisesta näkökulmasta. Se oli avartavaa ja kokemus lisäsi taas varmuutta. Tauko työntekoon tuli, kun lapset syntyivät parin vuoden välein. Heidän kanssa sain viettää muutaman vuoden kotona ja toisesta haaveestani (aikuisiän) heräsi ajatus tuolloin. Sisustaminen on ollut aina myös lähellä sydäntäni. Ja oma pieni putiikki sen myötä haave. Kotona kun lasten kanssa olin, ehti viritä ajatus omasta liikkeestä ja vielä lähes kotitalon yhteyteen. Perustin sisustusliikkeen ja sen parissa pyörin pienten lasten kanssa kolme vuotta. Oli kuitenkin aika palata ”oikeisiin” töihin. Näin ympyrä sulkeutuu ja olen tässä putiikissani nyt kahden haaveeni ja unelmani parissa, onnekkaana. Päivääkään en vaihtaisi.
Punainen lanka
Hiukset ovat naisen kruunu. Miehen ego. Hiukset tuovat jokaisen persoonan ja sisäisen kauneuden esiin. Työni on luovaa, haastavaa ja mielenkiintoista. Sisustaminen liittyy läheltä myös hiuksiin. Muodot, värit, tyylit, kolmiulotteisuus ja monta muuta seikkaa joita voi mainita kuuluvan molempiin puoliin. Putiikkiini olen valinnut tuotteita, jotka jollain tavalla ovat minun oloisia, puhuttelevat ja ovat luonnonläheisiä. Kauniita ja oikeaa elämää nähneitä. En ole revittelijä, ehkä harkitseva enemmän, mutta yhtäkaikki, työtä teen sydämestä, intohimosta ja rakkaudesta lajeihin.Matka jatkuu…. -Jatta